Tähän korttiin tein uuden sisuksen. Käyttöön pääsivät uudet Sizzixin kirjainstanssit Alphanumeric ja Alphanumeric Marquee. Tässä siis ovat päällekkäin käytettyinä. Todella ihanat stanssit. Numeroita ja erikoiserkkejä on vain yhdet, mutta jokaista kirjainta löytyy useampi kappale. Stanssit ovat siis yksittäin, joten on helppo valita vain tarvittavat.
Tässä tuo jo aiemmin julkaistu kortti uudelleen.
Kortti 73/2015.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit 2015. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
maanantai 28. joulukuuta 2015
Gorjuss -tyttöjä
Nämä Gorjussin 3D-kuvat ovat odotelleen pöydälläni varmaan vuoden verran. Nyt sain ne vihdoin tehtyä korteiksi. Ostaessani olin jotenkin kuvitellut näissä olevan useamman korttikuvan, mutta yksi 3D-kuvahan näissä sitten oli jokaisessa.
Jätin kaikista pois tekstit. Saahan ne tarvittaessa lisättyä vaikka ääriviivatarralla.
Kortti sisältä:
Kortti sisältä:
Kortti sisältä:
Kortit 79-81 /2015.

Joulun jälkeen
Aloin siivoilla pöydältä jouluisia tarvikkeita pois. Siinä järjestellessä kummasti nuo paperit alkoivat innostaa kortteilemaan.
Tässä samansävyisiäpapereita yhdistellen syntyi yksinkertainen onnittelukortti. Miettiessäni mitä laittaisin koristeeksi, osui käsiini tuo kimallelanka. Sitä muutaman kiepautin paperin ympärille. Lisäksi vain puusydän, onnitteluteksti, metallikulma ja muutama akryylitimantti.
Kortti sisältä:
Kortti 78/2015.
Haasteet / Challenges:
Allsorts Challenge #242/243 - Anything but Christmas
Crafting From The Heart #92 - Anything Goes
That Craft Place - Anything Goes
Tuesday Throwdown TT274 - Anything Goes
Through The Craft Room Door - Anything Goes for the week of December 22th

torstai 24. joulukuuta 2015
Joulukortit 2015
Muutaman tämän joulun korteista olen jo julkaissutkin haasteissa, mutta tässä nyt kaikki yhdessä postauksessa. Aika sinisissä sävyissä meni tämä vuosi, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Nämä kaksi ensimmäistä korttia on tehty kaupanpäällisinä saamistani enkelikuvista.
Tässä kortissa on peilikuvaleimausta. Eli oikeanpuoleinen on varsinainen leimakuva ja vasen sitten peilikuva.
Tässä kortissa on itsetehty leimasin. Eli stanssattu hiutale softiksesta ja leimattu sillä.
Tässä olevat tonttulakit on tehty käyttämällä viiristanssin ylijäämäreunoja sapluunana.
Tai voihan kuvassa olla vaikka lohikäärme, kuten kortinsaaja ilmoitti.
Yksinkertaista sinistä, valkoista ja hopeaa.
Näitä tulikin sitten tehtyä useampia, kirkkaan- ja vaaleansinisinä versioina.
Kaikki sävyt yhdessä kuvassa:
Pari korttia valmiskuvista samaan tyyliin. Pitsistanssin reunaan laitoin sinistä distress inkiä ja sticklesiä frosted lace.
Tässä pääsi uusi Jouluiloa -stanssi käyttöön.
Neliökortit sisältä tähän tyyliin:
Korttikuva on Tuija Piepposen maalaamasta kortista. Tausta tehty distress inkillä.
Lisää sinisen sävyjä ja pitsiä.
Toinen uusi joulun tekstistanssi pääsi tähän korttiin. Tämä kortti lähti joulukorttivaihtoon Minnalle.
Tämä ja muut samanmalliset sisältä :
Tästä kuvasta ei huomaa, että kortti on huomattavasti isompi kuin muut. Kortin koko on noin 15x22cm. Onneksi löytyi näin iso korttipohja, sillä en halunnut pilkkoa tätä ihanaa paperia. Paperi ja korttikuva on parin vuoden takaa lehden kylkiäisenä tulleet, mutta vasta nyt löysin niille käyttöä.
Kortti sisältä:
Taustapaperi samasta setistä kuin edellisessä. Siitä riittikin useampaan korttiin. Nämä kaikki loput sinisävyiset kortit on siitä. Tänä lintuaiheinen stanssi on puolestaan tämän vuoden lehden kylkiäinen.
Näissä seuraavissa saman setin korttikuvia ja taustapaperia, lisänä vain kakkupaperi, teksti ja puolihelmet.
Tämä kortti meni joulukorttivaihdossa Elinalle.
Kortti sisältä:
Tässäkin uusi stanssihankinta.
Kortti sisältä:
Joulukortit 2015.

Tämä kohokuviointi ja hopeakimalteella koristelu jäi ainoaksi, ja vaihdoin hopean tilalle valkoisen ohuen kynän.

Pari seuraavaa taas keskenään samaa tyyliä. Näissä käyttöön pääsi uusi tähtikaari -stanssi. Korttikuvat Ad Libriksestä tilaamastani paperisetistä.
Kortti sisältä:
Tässäkin uusi stanssihankinta.
Kortti sisältä:
Joulukortit 2015.
lauantai 12. joulukuuta 2015
Lunta ja tähtiä
P*skarteluhaasteen #302 aiheena on LUNTA.
Muutaman viikon tauon jälkeen minäkin ehdin taas osallistumaan.
Tähän piti heti kokeilla uutta tähtikaaristanssia.

maanantai 9. marraskuuta 2015
Värihaaste
P*skarteluhaaste #298 on värihaaste.
Kortissani pääosassa on Viva Decorin Gerbera -leimasin. Leimakuva on väritetty Distress Markereilla. Lisäkoristeiksi laitoin vain muutaman "timantin".
Kortti on sisältä samaa väri- ja kuvamaailmaa.
Kortti 77/2015.
Kortti on sisältä samaa väri- ja kuvamaailmaa.
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Isälle
Isälle tein tällaisen yksinkertaisen autokortin. Kortti oli oikein mieluisa saajalleen. Kuuban matkamuistot tulivat mieleen.
Kortti sisältä:
Kortti 76/2015.
This is very simple card for Fathers Day.
Haasteet / Challenges:
Magnolia Forever Challenge #21 Clean and Simple
Midweek Magnolias #126 Anything Goes
Simply Magnolia: Anything Goes
The ABC Challenge: U is for Unlimited
Crafting From The Heart Challenge #84 Anything Goes

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)