torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015

Muutaman tämän joulun korteista olen jo julkaissutkin haasteissa, mutta tässä nyt kaikki yhdessä postauksessa. Aika sinisissä sävyissä meni tämä vuosi, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Nämä kaksi ensimmäistä korttia on tehty kaupanpäällisinä saamistani enkelikuvista.



Tässä kortissa on peilikuvaleimausta. Eli oikeanpuoleinen on varsinainen leimakuva ja vasen sitten peilikuva.


Tässä kortissa on itsetehty leimasin. Eli stanssattu hiutale softiksesta ja leimattu sillä.


Tässä olevat tonttulakit on tehty käyttämällä viiristanssin ylijäämäreunoja sapluunana.
Tai voihan kuvassa olla vaikka lohikäärme, kuten kortinsaaja ilmoitti.


Yksinkertaista sinistä, valkoista ja hopeaa.


Tämä kohokuviointi ja hopeakimalteella koristelu jäi ainoaksi, ja vaihdoin hopean tilalle valkoisen ohuen kynän.


Näitä tulikin sitten tehtyä useampia, kirkkaan- ja vaaleansinisinä versioina.




Kaikki sävyt yhdessä kuvassa:


Pari korttia valmiskuvista samaan tyyliin. Pitsistanssin reunaan laitoin sinistä distress inkiä ja sticklesiä frosted lace.


Tässä pääsi uusi Jouluiloa -stanssi käyttöön.


Neliökortit sisältä tähän tyyliin:


Korttikuva on Tuija Piepposen maalaamasta kortista. Tausta tehty distress inkillä.


Lisää sinisen sävyjä ja pitsiä.


Toinen uusi joulun tekstistanssi pääsi tähän korttiin. Tämä kortti lähti joulukorttivaihtoon Minnalle.


Tämä ja muut samanmalliset sisältä :


Tästä kuvasta ei huomaa, että kortti on huomattavasti isompi kuin muut. Kortin koko on noin 15x22cm. Onneksi löytyi näin iso korttipohja, sillä en halunnut pilkkoa tätä ihanaa paperia. Paperi ja korttikuva on parin vuoden takaa lehden kylkiäisenä tulleet, mutta vasta nyt löysin niille käyttöä.


Kortti sisältä:

Taustapaperi samasta setistä kuin edellisessä. Siitä riittikin useampaan korttiin. Nämä kaikki loput sinisävyiset kortit on siitä. Tänä lintuaiheinen stanssi on puolestaan tämän vuoden lehden kylkiäinen.



Näissä seuraavissa saman setin korttikuvia ja taustapaperia, lisänä vain kakkupaperi, teksti ja puolihelmet.


Tämä kortti meni joulukorttivaihdossa Elinalle.




Pari seuraavaa taas keskenään samaa tyyliä. Näissä käyttöön pääsi uusi tähtikaari -stanssi. Korttikuvat Ad Libriksestä tilaamastani paperisetistä.


Kortti sisältä:




Tässäkin uusi stanssihankinta.


Kortti sisältä:

Joulukortit 2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti