Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mixed media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mixed media. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Mixed media joulukalenteri 2019

Tänä vuonnakin osallistuin Tarun eli Jehkottaren järjestämään Mixed media joulukalenteriin.


Työ tehtiin päivittäisten ohjeiden mukaan. Tässä minun lopputulokseni.


#mixedmediajoulukalenteri
#mixedmediajoulukalenteri19

Pohjaksi valitsin tällä kertaa altered bookin eli vanhan tuunattavan kirjan. Art journal ja altered book ovat minulle ihan uusia juttuja.

#1 Gessoa pohja. - Käsittelin pohjan valkoisella gessolla.
#2 Liimaa pohjalle paperia, jossa tekstiä. - Liimasin suikaleita kirjansivuista.
#3 Tee sivulle tekstuuria teipillä. - Käytin maalarinteippiä ja washiteippejä.
#4 Sapluunalla ja pastalla tekstuuria sivulle. - Käytin Rangerin Distress Grit -pastea.
#5 Gessopesu koko pinnalle. - Sivelin koko sivut vedellä ohennetulla gessolla.
#6 Akryylimaalia kevyesti. - Väritin koko sivun punaisella akryylimaalilla. Maali oli aika paksua, sitä olisi pitänyt ohentaa.
#7 Astetta tummenpaa akryylimaalia kevyesti. - Väritin sivuja tummemmalla punaisella. Osan väristä pyyhin pois.
#8 Leimaa sivulle tummia/mustia kuvioita yhdellä leimalla tai muulla materiaalilla. - Käytin mustaa StazOn mustetta ja kuplamuovia.
#9 Leimaa sivulle kuvioita toisella leimasimella. - Käytin samaa StazOn mustetta ja leimasinta, jossa kaunokirjoitusta.
#10 Valitse valokuva, jossa ihminen seisoo. - Valitsin vanhan valokuvan itsestäni tanssiasussa. Leikkasin sen irti ääriviivoja pitkin.
#11 Kuvia aikakauslehdistä. - Leikkasin kuvia ihmisistä, kasveista ja koruista.
#12 Etsi lehdestä sana ja leikkaa se talteen. - Leikkasin sanan TANSSI.
#13 Asettele kuvat sivulle ja liimaa ne. - Liimasin valokuvan ja lehdestä leikatut kuvat gel mediumilla.
#14 Liimaa valitsemasi sana. - Liimasin sanan myös gel mediumilla.
#15 Valitse ja liimaa tekstitarroja sivulle. - Tim Holtzin teksitarroja liimattu sivulle sopiviin kohtiin.
#16 Varjostuksia. - Käytin mustaa inktenseä.
#17 Mustalla maali- tai geelikynällä korostuksia ja vahvistuksia. - Käytin mustaa ohuehkoa merkkaustussia tarrojen ja kuvien ympärille.
#18 Leimaa aukeamalle valkoisella maalilla. - Käytin valkoista akryylimaalia. Tela oli hukassa, joten käytin vanhaa muovikorttia. Leimasin kuvioita kumileimasimella ja ympyröitä mittakupilla.
#19 Sapluuna ja akryylimaali (kolmas lähiväri). - Käytin violettia akryylimaalia sapluunan kanssa.
#20 Kehystä aukeama mustalla reunalla. - Käytin mustaa merkkaustussia koko ulkoreunaan.
#21 Valumia sivulle. - Käytin vedellä ohennettua valkoista akryylimaalia.
#22 Piirrä sivulle kuvioita maali- /geelikynällä. - Ohuella mustalla tussilla piirsin tähtiä sinne tänne sivulle.
#23 Maali- tai geelikynällä valkoista korostusta ja vahvistusta. - Tein valkoisella geelikynällä korostuksia reunoihin ja ääriviivoihin.
#24 Roiskeita. -Tein valkoisia isompia roiskeita ohennetulla gessolla. Lisäksi pienempiä mustia roiskeita mustasta tussista colorSpritzerin avulla.


Tätä oli kiva tehdä. Lopputulokseen ole tyytyväinen, vaikka välillä tuntui että ei oikein suju.
Päivittäisten luukkujen kuvat löytyvät facebookista ja instagramista nimellä Askartelukorento.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Kesäisiä kortteja mixed media tyyliin

Nämä kortit menivät kesäisiin korttivaihtoihin.

Tässä kortissa pohja on tehty brushoilla. päälle laitettu sapluunalla gel mediumia. Reunoille ja mediumin päälle on tuputettu mustetta. Perhosen siiven reunoihin on laitettu Viva Decorin 3D stamp-paintia.




Tässä toisessa kortissa pohjaan kiinnitin paperipillejä ja pari metallikukkaa. Päälle laitoin gessoa, jonka sävytin brusholla (terracotta). Lisäksi metalliketjua, helmiä, kukka, puisia perhosnappeja, stanssattuja kuvioita, höyheniä, leinailua ja muovinen perhoskoriste kulmaan.



Kortit 75-76/2019.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Mixed media joulukalenteri 2018

Tänä vuonna osallistuin Tarun eli Jehkottaren järjestämään Mixed media joulukalenteriin.


Työtä tehtiin päivittäisten ohjeiden mukaan. Tässä minun lopputulokseni.
En ole oikein tyytyväinen tähän. Mutta tämä olikin ensimmäinen kokeiluni mixed mediaan. Kipinä jäi kyllä itämään, joten jatkoa seurannee.


#mixedmediajoulukalenteri

Pohjaksi valitsin noin 17x17 cm pahvin. Leikkasin sen pakkauslaatikosta. Pohjustin sen valkoisella gessolla.

Luukku 1: paperisuikale - liimasin kuviopaperisuikaleita mod podgella.

Luukku 2: tekstuuripasta - salpuunalla laitettu valkoista tekstuuripastaa.

Luukku 3: muovi - 3D glossy geelillä laitoin 3 muovikorkkia ja pakkausnauhaa.

Luukku 4: puu - laitoin 2 puukuviota ja 2 jäätelötikkua 3D glossy geelillä.

Luukku 5: valkoinen - levitin valkoista gessoa osaan työtä.

Luukku 6: rypistettyä - silkkipaperia rypistettynä.

Luukku 7: metalli - 2 metallirengasta ja vieteri 3D glossy geelillä.

Luukku 8: ruskea - inka gold, väri browngold.

Luukku 9: tarra - ääriviivatarrat, pikkukorento -tarra ja timpan kirjaintarroja.

Luukku 10: - sapluuna - kulmiin tähtiä distress oxidella.

Luukku 11: kolme samaa - 3 pientä timanttia yläkulmaan.

Luukku 12: turkoosi - turkoosia inka goldia sinne tänne.

Luukku 13: leimattua - tekstiä leimasimella.

Luukku 14: valumia - valuttelua distress stainilla.

Luukku 15: doodling - korkkien ja puukuvioiden ympärille piirtelyä ja tikkujen väliin ristikkoa.

Luukku 16: kangas - pätkä turkoosia nauhaa.

Luukku 17: teksti - stanssattu teksti 'Dream'.

Luukku 18: violetti - violettia inka goldia siveltimellä, ohennettuna vedellä.

Luukku 19: lanka - violetti huivin hapsulanka.

Luukku 20: leimailua - pieniä sudenkorentoja mustalla StazOn -musteella.

Luukku 21: embossin - kohokuvioitua kartonkia korkkien sisään.

Luukku 22: musta - kehykset pahvista, värjätty mustalla akryylimaalilla.

Luukku 23: yksityiskohtien korostus - tähtiin ääriviivoja geelikynällä.

Luukku 24: roiskeet - valkoisella mustella  (Ayeeda Splash! Multipurpose Ink) tiputtelin pisaroita.


Tätä oli todella mukavaa tehdä. Malttamattomana odotin uusia luukkuja.
Päivittäisten luukkujen kuvat löytyvät facebookista ja instagramista.