sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannuksen aikaan

Tässä juhannuksena ehdinkin taas kortteja tekemään. Välillä tuntui inspiraatiokin olevan kateissa, mutta nyt alkaa taas löytyä.

Tämän kortin kuva on servetti. Aihe sopii todella hyvin juhannuspäivän askarteluun. Servetti on laminoitu.


Jalkapalloaiheinen onnittelu. Kortin taustassa on huopaa.


Tämä kortti lähti rakentumaan vihreistä papereista. Onneksi löytyi sävyihin sopiva korttikuva.


Pinterestiä selaillessa tuli tämä idea vastaan. Siinä oli kyllä leimattu kukka, mutta itse laiton tämän ison paperikukan. Kukat olen tainnut aikoinaan ostaa Tiimarista. Nyt meni viimeinen tähän korttiin.



Kortit 73-76/2017.

Onnitteluja

Tässä kesälomalla on kyllä muutama kortti tullut tehtyä, mutta niiden julkaisu on vähän venynyt.

Tämä ensimmäinen kortti on tehty servetistä laminoimalla.



 Tässä yksinkertainen kortti stanssaamalla.



Tässä kortissa on käytetty samaa paperia kerroksittain. Väliin laitoin kakkupaperia, tylliä ja pitsiä.


Tämä samettipintainen paperi on ollut pöydälläni pitkään. Nyt se päätyi kahteen korttiin.





Tällaisen lähes samanlaisen kortin olen tehnyt alkuvuonna. Nyt tein toiveesta toisen.



Näillä kuusikymppiskorteilla näyttää nyt olevan kova kysyntä.



Samalla mallilla tein toisenkin onnittelukortin.



Kortit 65-72/2017.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Pitsiä ja kerroksia

Melkein koko paperikon sain kulutettua näihin kortteihin. Kerroksia ja pitsiä on teemana.

Tämä ensimmäinen kortti meni ystävälle syntymäpäivänä.


Tyttövauvalle kortti varastoon tulevaa tarvetta varten.


Tämä seuraava kortti osallistuu P*skarteluhaasteeseen #347. Kyseessä on värihaaste, piti käyttää kahta eri vihreää ja pinkkiä.


Tämä onnittelukortti jäi myös varastoon tulevaa varten.


Kortit 61-64/2017.

Onnen puu

Jokin aika sitten huomasin kesken työpäivän, että samana päivänä pitää saada nimipäiväkortti postiin. Onneksi töissä on pieni varasto askartelutarvikkeita. Näistä sitten tein tämän yksinkertaisen kortin. Postilaatikkoon kyllä tiputin samana päivänä, mutta kun laatikoiden tyhjennysaikaa on aikaistettu niin saattoipa jäädä odottamaan seuraavan päivän tyhjennystä. 


Kortti 60/2017.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Pari mekkokorttia lisää

Näitä kortteja on nyt niin mukava tehdä, että teinkin pari lisää.



Tämän toisen kortin jätin vielä ilman tekstiä. Lisään sen sitten tarpeen mukaan.



Kortit 58 ja 59/2017.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Rippikortteja

Muutaman rippikortin tein varastoon. Tytöille mekkokortteja ja pojille farkkuteemaa.


Kortti 54/2017.

Tämä kortti osallistuu haasteisiin / challenges:

Allsorts #415 - Ring a ring O' roses
Penny's Paper Crafty #328 - anything goes
Daisy Chain #8 - anything goes
Cute Card Thursday #477 - Dies and Punches




Kortti 55/2017.

Pinterestistä nappasin tämän idean farkkukorttiin. Tikkaukset on tehty valkoisella tussilla.





 Farkkukortit sisältä:


Kortit 56 ja 57/2017.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Valmistuneille

Tein pari mekkokorttia valmistuneille. Tämä mekkomalli on mielestäni todella kiva ja helppo. 



Kortit 52 ja 53/2017.

Jotakin uutta

P*skarteluhaasteessa #346 piti kokeilla jotakin uutta.

Tässä kortissa käytin ensimmäistä kertaa Timpan lintuleimasinta ja stanssia. Lintu on embossattu ja sitten väritetty Distress Markereilla.


Kortti 51/2017.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kierrättäen

Tässä pari tapettikirjan malleista tehtyä korttia.




Kortit 49 ja 50/2017.

Bingoilua P*skiksessa

P*skarteluhaaste #345 on bingo.

Korttiini valitsin rivin ink blending - kraft - metalli.
Korttikuvaksi kierrätin lahjapaperin kuvan.


Kortti 48/2017,