Onneksi oli kaksi samanlaista paperia, niin sain leikattua toisesta kukan irti ja kohotettua sen tarrapalojen avulla. Lisäksi pitsiä, nauhaa ja puolitimantteja.
Kortti sisältä:
Kortti 11/2016.
perjantai 5. helmikuuta 2016
Rippikortteja pojalle
Tilauksesta toinen ja varastoon toinen rippikortti pojalle.
Kortti sisältä:
Toiseen korttiin paita origamitaittelulla.
Kortti sisältä:
Kortit 9 ja 10/2016.
Kortti sisältä:
Toiseen korttiin paita origamitaittelulla.
Kortit 9 ja 10/2016.
Surukortti
Pyynnöstä tein osanottokortin. Toiveena oli oranssi väri.
Korttipohja on kokoa 15x22 cm.
Kortti sisältä:
Kortti 8/2016.
Korttipohja on kokoa 15x22 cm.
Kortti sisältä:
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
Luonnoksen mukaan
P*skarteluhaasteen #307 aiheena on luonnos.
Kortti sisältä:
Tällaisen kortin tein heti kun haasteen näin.
Kortti sisältä:
Kortti 7/2016.
maanantai 18. tammikuuta 2016
Synttärinalle
Vaikka noita kortteja on kertynyt, niin eipä siellä ollut 6-vuotiaalle tytölle sopivaa korttia. Niinpä piti pikaisesti sellainen tehdä.
Paperivarastosta löytyi nalle-kuvioinen arkki. Stanssasin sen ja taustalle samalla stanssilla toisen paperin. Lisäksi vain ruutupaperi taustalle ja koristeeksi kukka, pitsi ja numero. Ruutupaperin reunat olen rajannut ProMarker -tussilla.
Kortti sisältä:
Kortti 6/2016.
Paperivarastosta löytyi nalle-kuvioinen arkki. Stanssasin sen ja taustalle samalla stanssilla toisen paperin. Lisäksi vain ruutupaperi taustalle ja koristeeksi kukka, pitsi ja numero. Ruutupaperin reunat olen rajannut ProMarker -tussilla.
Kortti sisältä:
lauantai 9. tammikuuta 2016
Keltaista
Edellisestä kortista jäi keltaiset paperit esille, joten jatkoin samalla värillä. Ja silpuista löytyi lisää sopivia sävyjä.
Kortti sisältä:
Kortti 5/2016.
Haasteet / Challenges:
Brown Sugar Challenge #180 - Anything goes
Craft Your Passion Challenge #293
Crafting From The Heart #93
TTCRD Challenge, Jan 5 - Jan 11
Kortti sisältä:
Kortti 5/2016.
Haasteet / Challenges:
Brown Sugar Challenge #180 - Anything goes
Craft Your Passion Challenge #293
Crafting From The Heart #93
TTCRD Challenge, Jan 5 - Jan 11
Kierrätystä kortteihin jatkuu
Olin juuri heittämässä teepakettia roskiin, kun silmiin osui tuo ihana kuva. Siispä sakset esiin ja kuva talteen. Siitä lähti idea tähän korttiin värimaailmoineen. Teepaketti oli Twiningsin Lemon Earl Gray. Enää tuota en kaupassa ole nähnyt, taisi olla joku rajoitetun ajan myyntierä tai sitten paketti on vaan uusiutunut.
Onneksi paketissa oli 2 kuvaa, niin sisällekin riitti oma.
Koristeeksi vain mustetta kuvien reunoihin, kohokuviointia, muutama helmi ja vähän kimalletta. Kuva on muuten kohotettu pahvinpalan avulla.
Onneksi paketissa oli 2 kuvaa, niin sisällekin riitti oma.
Kortti 4/2015.
Inpiration to this card came from teabag box. So I cut the picture from it and made a card.
Inpiration to this card came from teabag box. So I cut the picture from it and made a card.
Haasteet / Challenges:
maanantai 4. tammikuuta 2016
Leimasimia ym myynnissä
Laitoin itselleni tarpeettomia leimasimia ja muita tarvikkeita myyntiin facebookiin sivulleni Askartelukorento - Sarin askartelut
Linkki myyntikansioon: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.293055027484867.1073741831.288030654653971&type=3
Linkki myyntikansioon: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.293055027484867.1073741831.288030654653971&type=3
Silpuista taas
Tämä kortti alkoi rakentua tuosta ruskeasta ruudullisesta paperinpalasta. Pöydältä löytyi useampi sopivansävyinen paperi. Korttikuva on viime vuoden kalenterista leikattu. Nuottistanssi on uusi hankinta, samoin tuo onnea-teksti.
Kortti sisältä:
Kortti 3/2016.
Haasteet / Challenges:
The ABC Challenge: Y is Your Choice
Allsorts Challenge Week 344 - What's New? (New musical die)
C.R.A.F.T. Challenge #344 Anything Goes
Kortti sisältä:
Kortti 3/2016.
Haasteet / Challenges:
The ABC Challenge: Y is Your Choice
Allsorts Challenge Week 344 - What's New? (New musical die)
C.R.A.F.T. Challenge #344 Anything Goes
Vuoden 2016 ensimmäiset kortit
Vuodenvaihteen alennusmyynneistä ja muutenkin tuli tehtyä hankintoja. Niistä näihin vuoden ensimmäisiin kortteihin pääsi isot 7" x 7"korttipohjat, kakkupaperit ja Juhlapäivänä -stanssi.
Korttikuviksi laitoin isot kiiltokuvat.
Yksityiskohtaa
Kortti sisältä:
Kortit 1-2/2016.
Korttikuviksi laitoin isot kiiltokuvat.
Kortti sisältä:
Yksityiskohtaa
Kortit 1-2/2016.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















