keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Syksyinen kortti

Syys -korttivaihtoon tein tämän kärpässienikortin. Kuva servetistä ja sienien lakit kohotettu tarrapaloilla.


Kortti 122/2018.

maanantai 24. syyskuuta 2018

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Onnittelu pinkillä kukalla

Tähän korttiin ei tarvittu erillistä korttikuvaa. Itse paperissa on niin kaunis kukka että se riitti. Kerroksellisuutta korttiin tein leikkaamalla ja liimaamalla toisesta samanlaisesta paperista yksityiskohtia.

Tämäkin kortti osallistuu Leikkaan kortit 10 vuotta- haasteeseen.


Kortti 121/2018.

Mervin haasteeseen kortti

Tällä kortilla osallistun Leikkaan kortit 10 vuotta -haasteeseen.

Paljon onnea Merville kymmenestä vuodesta! Perässä tullaan. Minulla menossa viides vuosi täällä bloggerissa. Sitä ennen kyllä ehdin olla reilut kolme vuotta vuodatuksen puolella. Piti oikein tarkistaa milloin olen aloittanut bloggaamisen. Ensimmäinen postaus siellä on 30.11.2009.

Mervin olen tavannut kerran. Askartelutapaamisessa Kuusankoskella muutama vuosi sitten. Sieltä sainkin monta uutta askarteluystävää.


Kortti 120/2018.

torstai 13. syyskuuta 2018

Lankamaalaus

Jokin aika sitten kokeilin lankamaalausta. Nämä on tehty nestemäisillä musteilla. Oli aika hankalaa upottaa lanka mustepulloon. Seuraavaksi aion kokeilla tekniikkaa brushoilla ja siveltimellä.


Tässä ensimmäinen kortti näistä kuvista.


Kortti sisältä.

Kortti 115/2018.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Peek-a-boo

Korttivaihdossa oli tällä kertaa teemana Peek-a-boo. Sitä voisi kai sanoa kurkistus tai kukkuluuruu -kortiksi.

Eli kortissa on aukko josta näkyy kuva tai teksti, kun kortin avaa niin siihen tilalle muuttuu toinen kuva.


Kortti avattuna:

Kortin runo:

PÖLLÖ
Oksalla männyn istuvi paakku,
ei se ole harakka eikä varis vaakku.
Kuunnellaan mitä se puhuu,
sehän sanoo:
HUHUU!

Kortti 116/2018.

Kuva kortin taitoksista.


Tässä kortti avattuna takapuolelta.


Käytin kortin tekoon tätä pinterestistä löytämääni ohjetta:

https://fi.pinterest.com/pin/561613016028881733/
Peek-a-Boo Card Tutorial - Splitcoaststampers

Myös you tubesta löytyy paljon ohjeita.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Onnittelukortteja

Tässä muutama ajankuluksi ja askartelupöydän siivouksen tuloksena tehty kortti.

Tämä ensimmäinen valmistui jo aiemmin. On vain jäänyt julkaisematta.

Kortti 113/2018.

Tämä paperi on pöydällä notkunut jo jonkin aikaa. Nyt leikkasin sen paloiksi ja ressasin reunat. Pari palasta vielä revin kappaleiksi. Sitten ronskilla kädellä laitoin kasaan kortin. Stanssattu kuvio on ylijäämäkappale. Koristeeksi lisätty nappi ja nyöriä, sekä teksti. Aika kiva siitä loppujen lopuksi tuli.


Siivotessa löytyi nämä valmiiksi kokoamani 3D-kuvat. Laitoin ne nyt silpuista tehtyihin pohjiin.



Kortit 117-119/2018.