perjantai 30. joulukuuta 2016

Suunta kohti vuotta 2017

Pyöreään korttilukuun on mukavampi päättää kortteiluvuosi, joten vielä yhden tein. Samalla sain kokeiluun uusimman stanssisetin. Korttikuva on postissa tulleesta mainoksesta.


Kortti sisältä:

Kortti 140/2016.

Tämän postauksen myötä toivotan kaikille Hyvää vuodenvaihdetta ja idearikasta uutta vuotta 2017!
t. Sari

Vuoden viimeinen?

Tässä taitaa olla minun viimeinen korttini tälle vuodelle. Töissä ja nukkuen menee nämä viimeiset päivät.

Korttikuva on servetti.

Kortti sisältä:

Kortti 139/2016.

Harjoja

Tuunasin muutaman katuharjan. Näistä pari annoin joulukukkien asemasta ja itselle jäi pari.

Raidallinen on maalattu, muut on koristeltu serveteillä. Vihreiden kukkaharjojen reunat on maalattu. 
Servetit kiinnitin servettilakalla ja päälle laitoin akryylilakkaa pari kerrosta. Harjojen varretkin olisi voinut maalata, mutta nyt jätin maalaamatta.




sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulukortit 2016

Nyt posti on toivottavasti kortit toimittanut perille kaikille joille lähetin. On siis aika julkaista kortit täällä.

Nämä lumiukkokortit on tehty servetistä laminoimalla. Suurin osa korteistani oli näitä tänä vuonna. Tässä ensin ryhmäkuva ja sitten tarkemmin eri versioita.







Toisenlaisia servettikorttia tein myös muutaman.





Näiden lisäksi tein muutaman muunkin kortin.












Joulukortit 2016.